Salkun nimellisarvo on pysynyt samana vaikka olen myynyt Orionin osakkeet pois. Salkun arvo on tällä hetkellä n. 31t€. Huolenaiheena on edelleen Metson suuri osuus, mitä en ole vieläkään saanut pienennettyä tarpeeksi sen suuren arvonnousun vuoksi.
Ajattelin kokeilla hieman onneani rahastosijoittajana. Tähän on johtanut mm. se ettei opiskelijan ole järkevää sijoittaa osakkeisiin kuin kesätöistä saaduilla rahoilla. Näin saan ehkäpä hieman paremman tuoton pienille rahoilleni kuin mitä saisin jos ne makaisi vain pankkitilillä.
Lisäksi olen ajatellut hakea lisätöitä koulun ohelle, koska näyttää siltä että aikaa olisi myös tehdä töitä. Työt = Rahaa = Lisää osakkeita = Rahaa jne. :)
Erittäin kannatettavaa - siis sekä hajauttaminen rahastojen kautta silloin kun summat on pienehköjä, ja töiden tekeminen jotta on pelimerkkejä joita sijoittaa. Ja saahan töistä aina vähän kokemustakin, jonkinlainen sijoitus sekin.
VastaaPoistaOlisikin mielenkiintoista kuulla ajatuksia minkälaisiin rahastoihin ajattelit laittaa rahaa kiinni? Ja miten valitset rahastot? Oletan että osakerahastoihin, mutta passiivisiin vai aktiivisiin? Tuskin kuitenkaan mihinkään rahastojen rahastoihin / yhdistelmärahastoihin ja varmaankaan ei tässä maailman/euroopan taloudentilassa myöskään korkorahastoihin?
Mitenkäs rahastoissa toimiala/maantieteellinen hajauttaminen ja painot eri markkinoille - Aasia/Eurooppa/Yhdysvallat/Kehittyvät? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia, sillä olen itsekin juuri aloitellut rahastosijoittamista.
Ajattelin sijoittaa pieniin yhtiöihin sijoittaviin osakerahastoihin, lähinnä Venäjälle ja Usaan. Rahastojen valinta meneekin lähinnä tunteella. sillä en ole perehtynyt kovinkaan paljoa niihin.
VastaaPoista